torstai 15. maaliskuuta 2018

Itsensä johtaminen ja työhyvinvointi

Aloitin tämän kurssin suorittamisen kesäloman aikana ja nyt olen viimeistellyt sitä. En muista onko aihe minulle tuttu aikaisemmista opinnoista, mutta tämä aihe oli erityisen innostava ja hyvin ymmärrettävä. Raija Salmimiehen kirja onnistu itsesi johtamisessa oli mieluinen kirja. Kirja on kirjoitettu ymmärrettävästi ja tuntuu kuin kirjoittaja olisi kovasti samalla aaltopituudella kanssani.
Alkuun ymmärsin tehtävä annon hivenen väärin, mutta huomasin virheeni ja jatkoin vastausteni työstämistä. Erityisesti työhyvinvoinnin osalta jouduin tekemään täydennöksiä ja tuntuu, että voisin jatkaa vastausteni käsittelyä vaikka kuinka.

Itsensä johtamisella tarkoitetaan itseensä kohdistuvaa vaikuttamista ja kurinalaista itsensä ohjaamista. Tämä on jatkuvaa muuttumista, uuden oppimista ja vanhan poisoppimista, juurtuneiden asenteiden ja uskomusten kyseenalaistamista sekä ennen kaikkea vastuun ottamista itsestä ja toisista. Itsensä johtaminen on kykyä huomioida omaa toimintaa ja ajatusmalleja ja tehdä tarvittaessa siihen muutoksia. Itsensä johtaminen parantaa oman minän tuntemista ja sitä kautta parantaa itsetuntoa ja kykyä hallita itseään. Hyvän johtajan tulisi olla hyvä itsensä johtamisessa, jotta pystyy johtamaan toisia. Itsensä johtamisen avulla saamme ohjattua itsemme suoriutumaan esimerkiksi haastavasta tehtävästä ja pystymme asettamaan tavoitteita ja päämääriä.

Työhyvinvoinnilla tarkoitetaan turvallista, terveellistä, tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät ja työyhteisöt tekevät hyvin johdetussa organisaatiosssa. Työntekijät ja työyhteisö kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, ja heidän mielestään työ tukee heidän elämänhallintaansa. Työhyvinvointi voidaan jakaa fyysiseen, henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin sekä omaan työhön asennoitumiseen. Kun työhyvinvoinnin asiat ovat kunnossa työntekijät ovat tehokkaita ja voivat hyvin työssään. Työhyvinvointiin vaikuttavat niin työpaikan ulkoiset kuin sisäiset asiat. Työntekijän elämänhallinta tulee olla kunnossa, jotta hän jaksaa suoriutua työstä niin, että vapaa-ajalla pystyy ja jaksaa keskittymään muihin asioihin. Työpaikan vuorovaikutussuhteet tulee olla kunnossa ,ilmapiirin avoin ja luottava, jotta työympäristö tukee luovaa ja sujuvaa työntekoa. Työnjohtajan tulisi olla avoin ja kannustava. Itsensä johtamisen keinoilla on vaikutusta työhyvinvointiin, kun hallitsee omaa elämää, voi paremmin myös työssä.

Sain suoritettuani akvaariotentin opettajalta hyvää ja kannustavaa palautetta. Hän kirjoitti muun muassa, että minulle muodostuu käsitys sinusta tulevana ammatillisena opettajan, jolla on valmiudet kohdata opiskelijat, työyhteisön jäsenet, läheiset ja oma itsensä arvostavasti ja inhimillisesti. Olet tietoinen itsesi johtamisen peruskivistä, osaat johtaa itseäsi, josta saavat nauttia ja hyötyä kaikki ympärillä olevat ihmiset ja eläimet. 
Tuntui erityisen hyvältä saada posiitiivista palautetta tässä vaiheessa opiskeluja. Tämä palautteen saanti havainnolisti minulle hyvin sen minkälainen merkitys opiskelijalle hyvällä ja onnistuneella palautteella voi olla. Vaikeita asioita käsitellessä oikein saatu palaute antaa aivan hirveästi voimaa ja rohkeutta jatkaa eteenpäin!

maanantai 7. elokuuta 2017

Nuoren Kasvu

Olen työstänyt kurssitehtäviin vastauksia nuoren kasvuun ja kehitystehtäviin liittyen.

Nuoruus vaiheessa ihminen kokee monenlaisia muutoksia omassa kehossaan ja mielessään. Nuori itsenäistyy hiljalleen vanhemmista ja hänen ajatusmaailmansa muuttuu alun erityisen kriittisen ajattelutavan jälkeen monella tapaa aikuisemmaksi. Nuorii alkaa jäsentämään elämälleen tavoitteita ja päämääriä. Nuori pystyy aikaisempaa abstraktimpaan, itsenäisempään ja yleisluontoiseen ajatteluun.

Nuoren sosiaalinen piiri kasvaa ja kavereista tulee entistä tärkeämpiä.
Vaikka nuori viettää vähemmän aikaa vanhempien kanssa, heidän läheisyys on tärkeää. Vanhempien kanssa vietetty aika voi sisältää mielenkiintoisia ja luottamuksellisia yhteisiäkeskusteluja.

Nykyisin nuoruus vaihe saattaa jatkua pidempään ennen kuin varsinaisesti siirrytään kohti aikuisuutta. Ihmiset jatkavat opiskeluja pidempään ja perustavat perheitä vasta myöhemmin. Nuoruus on monessa mielessä myös ihannoitua ja tavoiteltua. Aikuiset pukeutuvat mielellään sellaiseen tyylin, että vaikuttaisivat nuoremmilta. Toisaalta taas nuorten muoti näyttää tällä hetkellä siltä kuin olisivat vanhempia kuin ovatkaan.


Tämä kurssi oli ensimmäinen jonka suoritin akvaariotentillä ennen joulua 2017. Tenttiin ilmoittautuminen oli jännittävää, mutta aihe tuntui mielenkiintoiselta ja materiaalia oli hyvää, mikä helpotti jännitystä. Alkuun aihe tuntui etäiseltä, mutta kun siihen perehtyi se muuttui mielenkiintoiseksi ja perehtyminen ei tuntunut enää hankalalta. Opettajalta saatu ytimekäs ja hyvä palaute kannusti ja sai tuntemaan, että innostukseni oli saanut aikaan onnistumisen. Nyt rohkenen suorittaa myös seuraavia akvaatiotenttejä.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Opiskelijan arviointi

Olen työstänyt jo kesälomalta asti opiskelijan arviointiin liittyvää materiaalia. Se tentitään akvaariotenttinä. Nyt kirjoitukseni alkaa olemaan valmis ja enää puuttuu se, että rohkaistuisin ilmoittautumaan tenttiin. Tehtävään liittyvää materiaalia löysin netin lisäksi Kokkolan kirjastosta.

Oppilaan arviointia määrittävät eri lait peruskoulutuksesta, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ja opetushallituksen määräykset. opiskelijan arviointi määritelty siten, että opiskelijan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua, kehitetään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin, annetaan
tietoa opiskelijan osaamisesta sekä varmistetaan perustutkinnon tai opetussuunnitelman perusteiden ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttaminen.

Arvioinnin kokonaisuus muodostuu oppilaan oppimisesta ja osaamisesta. Oppilaitoksessa opiskelija opetetaan tutkinnon ammattitaitovaatimusten mukaisesti. Työssäoppimispaikassa opiskelija oppii tutkinnon ammattitaitovaatimusten mukaisia asioita ja harjaantuu jo oppimassaan. Teoria opinnot siirtyvät käytäntöön. Näytöissä opiskelija osoittaa osaamisensa työtä tekemällä.

 Koska arvioinnin tehtävänä on motivoida, ohjata ja kannustaa opiskelijaa opintojen aikana, on oleellista, että on tiedossa kuinka arvioidaan (arvioinnista tiedottaminen). Arvioinnin tulee näkyä opiskelijan oppimisprosessin aikana jatkuvasti. 

Nykyisin kaikessa arvioinnissa opettaja antaa suorittajalle suorituksesta palautetta eli kuvaa tehdyn arvioinnin palautteena. Palautteen saaminen kehittää itsearviointitaitoja. Saatu palaute vaikuttaa siihen, kuin opiskelija näkee itsensä opiskelijana ja tutkinnon suorittajana. Palautteen tulee selkeästi kertoa mitä opiskelija osaa ja mitä pitäisi vielä opetella lisää. 
Opiskelijaa tulee ohjata havannoimaan omaa osaamistaan ja työskentelyään jäsentämällä opiskelijalle annettu työ vaiheineen.  Alkuun jäsentelyssä selvennetään, miten työ tehdään, mihin seikkoihin kiinnitetään huomiota ja mitä arvioinnin kohteet ja arviointikriteerit käytännössä tarkoittavat. Näin opettaja parantaa opiskelijan itseohjautuvuutta ohjaa opiskelijaa paremmaksi itsearvioinnissa.

Arvioinnilla on suuri merkitys siinä kuinka opiskelija näkee itsensä opiskelijana ja työntekijänä. Arviointi vaikuttaa mm. opiskelijan itseohjautuvuuteen, omakuvaan ja motivaatioon. 

Erityiskasvatus

Viimeinen eape aihe käsitteli erityiskasvatusta. Aihealue tuntuu hyvin vaativalta ja case-tehtäviä ratkaistessamme tuntui kovin voimattomalta, että kuinka puuttua tehtävän ongelmaan.

Kuitenkin, jos keskittyy olemassa olevaan ongelmatilanteeseen ja kuuntelee oppilasta, luulen, että tilanteista on mahdollista selvitä. Erilaiset yhteistyömuodot ovat tärkeitä ja tietenkin laki asetukset antavat toiminnalle tukea. On hyvä muistaa, että opettajien työ on tiimityöskentelyä, yksin ei tarvitse vaikeista tilanteista selvitä. Kuunteleminen ja havannointi ja se, että asettuu oppilaan tilanteeseen helpottaa ongelman ymmärtämistä. Jokainen toimii kykyjensä mukaan ja kun motivaatio on syntynyt, päästään hienoihin tuloksiin.

Opettajan työ voi olla haastavaa ja vaativaa, mutta sitä antoisempaa, kun oppilaan kanssa yhdessä onnistutaan ratkaisemaan esimerkiksi jokin oppimisvaikeus. On varmasti hieno tunne, kun oppilas kiinnostuu uudelleen yrittämään ja onnistuu selvittämään jonkin vaikeutta tuottaneen tehtävän. Tarkkasilmäinen, tunneälyllinen ja oikea arvoinen opettaja voi vaikuttaa suuresti oppilaan elämään.

torstai 28. tammikuuta 2016

Kestävä kehitys 21.1.2016

Tämän viikon aiheena oli kestävä kehitys. Ensimmäiseksi minulle tulee siitä mieleen Vihreä Lippu, johon osallistuin lukiossa. Saimme koululle lipun :)

Suomi on hyvin pitkällä kestävässä kehityksessä ja se on yksi meidän vientituote. Viemme esimerkiksi viemäröintitekniikkaa koskevaa tietoutta Afrikan maihin. Kestävä kehitys on useiden suomalaisten ajatuksissa niin pitkällä, että sitä ei enää erikseen huomaa kestäväksi ajatteluksi. Monet meistä kierrättävät luontevasti paperia, juomapulloja jne.

Luonnonvara-alalla kestävä kehitys on kytkeytyneenä tiivisti toimintaan mukaan. Useat kestävän kehityksen ratkaisut vaikuttavat yrityksen tulokseen ja toimivuuteen positiivisesti. Toki alkuinvestoinnit vaativat usein suuria panoksia.
Monissa yrityksissä huomioidaan hienosti työntekijöiden osalta kestävä kehitys muun muassa miellyttävillä työskentelytiloilla ja työturvallisuuteen panostetaan.

Tämän iltaisessa opetustuokiossa saimme tutustua ryhmätöiden tekoon Ac:ssa ja pelattiin Kahoottia. Keskustelu johdatti meidät asian ytimeen, kuinka toisimme Kestävän kehityksen opetukseen mukaan.

torstai 14. tammikuuta 2016

Työelämälähtöisyys opetuksessa 14.1.2016

Tätä tehtävää aloitin omalta osaltani työstämään jo ennen joulua ja lähipäiviä Oulussa. Jouduin ennakoimaan joulukiirettä töissä. Aihe on minulle hyvin läheinen, koska olen päivittäin työelämän kanssa tekemisissä.
Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, että olen oppinut uutta ja rohkaistunut tietokoneen kanssa. Tämä oli juuri tähän tehtävään liittyen ja teinkin omassa osuudessani esityksen kaaviot kaikki itse (kuten myös aikaisemmin, mutta nyt erilaisia miellekarttoja).

Kun itse olin koulussa, työelämälähtöisyyttä ei saatu juurikaan sidottua opetukseen tai hyvin hatarasti joidenkin vierailuiden ja harjoitusten avulla. Työharjoittelua ei juuri mitenkään ohjattu, mutta silti sen kautta pääsin työelämään kiinni ja olen edelleen sillä tiellä. Minusta oppilaiden herättely käytännön harjoitteiden ja työelämälähtöisyyden avulla on erityisen tärkeää. Tämän avulla oppilaat saavat hyvän käsityksen tulevasta työstä, mitä heiltä odotetaan ja siitä soveltuvatko he alalle.

Vierailuiden, työharjoittelun ja opinnäytetyön kautta oppilas voi solmia kontakteja työmaailmaan, mistä on hänelle tulevaisuudessa hyötyä samaten oppilaitos voi hyötyä näistä suhteista. Työelämälähtöisyys voi olla peruste valita jokin tietty oppilaitos, ja se toimiikin kilpailuvalttina oppilaitosten välillä. Erilaiset yhteistyöt ja hankkeet voivat olla myös motivoivia projekteja oppilaille ja luoda osallisille hyödyllisiä kontakteja.

Työharjoittelun avulla oppilas oppii todellisessa ympäristössä alastaan ja pystyy harjoittamaan työelämän monenlaisia sosiaalisia taitoja. Asiantuntijan kanssa työskennellessä siirtyy oppilaalle usein myös hiljaista tietoa, mikä on erityisen tärkeää ja hienoa.

Työelämälähtöisyys opetuksessa lisää opetuksen motivaatiota kiistatta.




Yrittäjyyskasvatus

Toisena  teemana Kytke-tehtävissä oli yrittäjyyskasvatus.
Tuntui, että päällimmäisenä mielipiteenä oli aika negatiiviset ajatukset yrittäjyyttä kohtaan.

Yrittäjyydessä vaaditaan sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat hyväksi tavallisessakin elämässä ja ihmisten kanssa toimiessa. Näitä taitoja on tärkeää harjoittaa ja vahvistaa kouluaikana.

Sisäisellä yrittäjyydellä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että työskentelee työpaikassa niin hyvin kuin se olisi omayritys eli huolehtii kaikesta niin hyvin kuin omastaan ja pyrkii tuloksekkaaseen työpanokseen. Olen mielestäni juuri tällainen ihminen, joka työskentelee ja kantaa työstään sellaista vastuuta kuin yritys olisi oma. Toisin sanoen tekee työtä suurella sydämmellä. Tärkeää on kuitenkin kunnioittaa varsinaista johtajaa tai yrityksen omistajaa. Olen parhaimmillani silloin, kun saan vastuuta ja vapautta.

Työskentelen perheyrityksessä, joka on yhtiöitetty, ulkopuolisena työntekijänä. Vastaan yhdestä osasta ja usein minun kertoessani työstäni kuulija ajattelee, että olen osakkaana yrityksessä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan työssäni näkyy ja kuuluu niin selvästi sisäinen yrittäjyys.

Koulussa oppilaille tulisi antaa mahdollisuus tutustua yrittäjyyteen tehtävien ja kokemusten kautta. Yrittäjyydessä on monia hyviä puolia ja oikein hallittuna se on oikein mielekästä työtä. Yrittäjyydessä on myös monia haasteita, joista voi selvitä esimerkiksi koulusta saamillaan avuilla. Tässä onkin opittajilla haastetta, että oppilailla olisi kiinnostusta yrittäjyyttä kohtaan ja valmiudet kohdata tulevia asioita.