Tänään oli aiheena oppiminen.
Olemme valmistelleet omassa asiantuntijaryhmässä esityksen miten oppimista ohjataan liittyen viikon aiheeseen.
Toisten ryhmien esityksissä oli liitteenä mielenkiintoisia testejä, joiden avulla pystyi selvittämään omaa oppimista. Tulokset kertoivat minusta hyvin siitä, minkälainen oppija olen.
Testien mukaan olen opinoissa menestymiseen pyrkivä opiskelija. Sovellan määrällisiä ja laadullisia opiskelutapoja. Arvostan luontevaa keskustelua asiasta opettajien ja opiskelijoiden kanssa (olen huomannut, että keskustelu todella herättää minut aiheeseen).
Olen pinta- ja syvä oppimisen suhteen molempia yhtä paljon (taulukon puoliväli).
Yllätyin, mutta huomasin todeksi, että olen visuaalinen (40%) ja kinesteettinen (60%) opiskelija. Ajattelin, että ehkä iän mukaan olen hieman muuttunut opiskelutyyliltä. En ole enää passiivinen kuuntelija, vaan opin tekemällä ja näkemällä. Ehkä työelämä ja harrastukset ovat vahvistaneet käsillä tekemistä.
Testin mukaan minun vasen aivopuolisko on vahvempi (tosin se vaihtelee, kun näin kuvion suunnan vaihtuvan).
On totta, että opettaja ei työssään alituiseen pohdi, opiskelijoiden opiskelutyylejä, mutta voisi olla hyvä jossakin opintojen vaiheessa opettaa opiskelijoille eri opiskelutapoja. Tuntuu, että olisin voinut itse siitä hyötyä nuorempana.
Erityisesti, jos jollakin oppilaalla on oppimisvaikeuksia, niitä voi purkaa pohtimalla, voisiko joku toinen opiskelutapa sopia paremmin tai voisiko nykyistä tapaa täydentää jollakin keinolla. Esimerkiksi, jos opiskelija on vaikea muistaa jotakin asiaa, vaikka yleensä oppii hyvin kuuntelemalla, oppimista voisi koettaa täydentää ottamalla aiheeseen liittyvä kuva kameralla.
Pohdimme kotiryhmässä eri oppisnäkemyksiä. Tulimme siihen tulokseen, että behaviorismi ei ole aivan vanhanaikainen näkymys. Sitä voi hyödyntää jonkin perusasian opettamisessa, jos tekeminen täytyy saada toimimaan automaationa kuten autolla ajossa jalat ja kädet.
Nykyinen oppisnäkymys on eniten konstruktivistinen. Siinä oppiminen ei ole passiivista vastaanottamista, vaan oppija rakentaa tiedon itse jäsentämällä annettua informaatiota aikaisemman tietonsa ja kokemukstensa pohjalta.
Minusta on tärkeää ja mielenkiintoista muistaa, että ihmisen toimintaa vaikuttaa paljon aikaisemmat kokemukset ja tiedot.
Ohjaajana toimiessa on tärkeää kuunnella herkällä korvalla ohjattavaa. Silloin selviää hänen aikaisemmat tiedot ja näkemykset, ja yhdessä voidaan rakentaa tulevat tavoitteet ja toimintasuunnitelmat.
On tärkeää tiedostaa oma oppimisstrategia, jotta voi laajentaa sitä ja ottaa muita oppimiskeinoja käyttöön. Omat nykyiset strategiat voivat olla joiltakin osilta puutteellisia tai epäsopivia. Tällainen aiheuttaa minusta turhaa stressiä ja epämukavuuden tunnetta (taistelee omaa luontoaan vastaan) opiskellessa, jos pakosta tekee työtä itselleen sopimattomalla tavalla. Silloin suorittaa herkästi opiskelun nopeasti ja lopullinen tulos voi olla huono. Huomaan, että sen etten viihtynyt aivan parhaimmalla tavalla lukiossa voi selittää sillä, että siellä opetus oli paljon kuunteluun perustuvaa. Minulle olisi voinut sopia muunlaiset opetustavat, joita käytettiin esim. ammattikorkeakoulussa enemmän.
Syvätason opiskelija pyrkii ymmärtämään kokonaisuuksia ja sijoittamaan asian laajempiin kokonaisuuksiin. Syvätason opiskelija selvittää tavoitteet ja vaatimukset. Pohdimme, että onko tämä paras opiskelustrategia ja totesimme, että ei välttämättä. Minusta liiallinen vaatimuksiin tuijottaminen voi olla oppilaalle stressaavaa. Jos opiskelu keskittyy vain liiaksi vaatimusten täyttämiseen (hyvä arvosana), todellinen asian hallinta voi jäädä sivuseikaksi. Tasapainoinen syvätason opiskelu on parhaimmillaan hyvää opiskelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti