Kasvatustieteen pedagogiset perusopinnot 2002

Kasvatustieteen pedagogiset perusopinnot

Olen suorittanut kasvatustieteen pedagogiset perusopinnot vuonna 2001- 2002 Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa Chydenius instituutissa. Suoritin nämä opinnot lukion jälkeen välivuotenani.

Otin esiin vanhat opintokansioni esiin, ja muistelin hieman minkälainen kurssi oikein oli. Tuntuu, että näistä opinnoista on aikaa, eikä muistissa ole paljoa. Muista joitakin ryhmätöitä, joita tehtiin yhdessä toisten luona tai kaupungin kirjastossa.

Minulla ei tuossa vaiheessa ollut suurempaa kokemusta oikeasta opettajana toimimisesta ja ensimmäiseksi kansioni avatessa vastaan tulee opettajan arvio portfoliosta ja siinä käy selväksi, että opettajaharjoittelu on ollut minulle merkittävä kokemus. Tämän jälkeen tein myös lyhyen sijaisuuden ylä-asteella eritysopettajana maahanmuuttajille.

Yllättyneenä luin ensimmäisiä kirjoittamiani sivuja, joissa pohdin oppimaani ja omia ajatuksia opintojen aikana ja huomaan, että olen pohtinut siellä opettajuuden ja hortonomin työn sopivuutta. Totean lopuksi, että minulle sopisi myös kahden kiinnostuksen kohteen yhdistäminen niin, että olisin puutarhatalouden opettaja. Tätä ajatusta olen tällä hetkellä toteuttamassa, vaikka en muista tällaista kirjoittaneeni portfolioon.

Kasvatustieteen opinnot seurasivat pientä opiskeluopasta. Siellä kirjoitetaan, että opettaja rakentaa itse oman opettajuutensa. Opettajuus ei rakennu tyhjästä vaan on vuoropuhelua toisten ihmisten ja perinteiden kanssa. Opettaja ei täytä muiden esittämiä vaatimuksia vaan nämä vaatimukset ovat enemmän opettajalle haasteita. Opettajan on ratkaistava, mitkä vaatimukset hän asettaa ensisijaisiksi ja mitkä jättää huomiotta. Opettaja on aina tekemisissä oppimisen kanssa, joten oppimisen ymmärtäminen on opettajan ammattitaidon kulmakivi (Opiskeluopas 2001- 2002, 17). Opettaminen on usein kutsumus ammatti, joten opettajuus on monella jo jollakin tapaa valmiiksi rakentunut. Koulutus ja teoriatieto täydentävät ja vahvistavat käsitystä opettajuudesta ja auttaa sen rakentumisessa ja antaa sille vankan selkärangan.

Behaviorismin mukaan ihminen oppii ärsyke-reaktiokytkentöjen avulla. Ihmisen spontaanista suorittamat teot vahvistuvat, kun niitä palkitaan sopivalla tavalla (Kasvatuspsykologia 2001, 61- 62). Koulunkäynti perustuu suurelta osin erilaisten ulkoisten suoritusten tekemiseen, on kuitenkin tavoitteena opettaa tehtävien taakse menevää ymmärrystä ja ajattelua, tietoja ja taitoja, joilla on kestävämpi merkitys kuin yksittäisillä suorituksilla (Kasvatuspsykologia 2001, 76). Behaviorismin yksi ongelma on se, että siinä oppijalla ei ole juurikaan älyllistä vastuuta vaan oppijan aktiivisuus on tiukasti ohjattua tai suhteellisen sattumanvaraisesta toimeliaisuutta (Kasvatuspsykologia 2001, 77). Tämä on alkeellisin teoria oppimisesta. Tämän tyyppistä reaktio-palkinto opetusta hyödynnetään eläinten koulutuksessa suurilta osin.

Kongnitiivinen oppimisessa ajatellaan, että ainakin monimutkaisempien tietojen ja taitojen oppimisessa oppijan aikaisempi kokemus ja tieto heijastuvat siinä kuinka hän oppii. Ihminen nähdään aktiivisen oman toimintansa ohjaajana ja tiedon käsittelijänä. Ihminen oppii aktiivisen yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksen kautta. Ihminen on tiedonkäsittelijä, joka enemmän tai vähemmän tietoisesti asettaa itselleen tavoitteita ja voi myös ohjata itsenäisesti toimintaansa tavoitteiden suuntaan. Oppija tulkitsee opittavaa asiaa sulauttaen sen aiempiin tiedollisiin skeemoihin. Ihminen havaitsee sen, mitä aikaisempien tiedollisten skeemojen perusteella etsii. Tämän seurauksena saadut tiedot muuttavat skeemoja ja vaikuttavat uusien havaintojen muodostumiseen (Kasvatuspsykologia 2001, 83- 87). On jokseenkin luontevaa ajatella, että aikaisemmat kokemukset vaikuttavat uuden oppimiseen. Vaikutus voi olla positiivista tai negatiivista. Toisinaan aikaisemmat kokemukset voivat estää uuden oppimista esimerkiksi liian vaikeaksi koettu asia ei välttämättä herätä kiinnostusta oppijassa ennen kuin ongelma on ratkaistu jollakin tapaa.

Piagen (konstruktiivinen käsitys) mukaan ihmisen ajattelun ja tiedon muodot rakentuvat sen toiminnan ja vuorovaikutuksen kautta, jolla yksilö sopeutuu ympäristöönsä. Henkilö liittää uusia asioita skeemoihin eli sulattaa uudet ilmiöt (assimilaatio) olemassa oleviin skeemoihin. Kehityksen lähtökohtana on ristiriita tai epätasapainotila. (Kasvatuspsykologia 2001, 109- 111). Kun syntyy käsitys siitä, että ei tiedä kaikkea jostakin asiasta, usein herää halu tietä asiasta lisää. Jokin muuttunut tilanne voi myös pakottaa oppimaan uutta, jotta selviää tilanteessa edelleen. Oppija on aktiivinen tiedon rakentaja.

Oppiminen on ihmiselle tyypillistä. Tämä mahdollistaa ihmisen sopeutumisen moninaisiin elinympäristöihin. Oppiminen perustuu ihmisen aivojen ja hermojärjestelmän adaptiivisuuteen, mikä luo valmiudet yksilölliseen kasvuun ja kehitykseen. Tullakseen tiedoksi informaatio on oppimisen avulla tulkittava ja sen pohjalta on muodostettava henkilökohtaisia merkityksiä, käsityksiä ja käsitteitä. Jatkuva ja elinikäinen oppiminen on tietoyhteiskunnassa välttämättömiä niin yksilöiden kuin yhteisöjen olemassaolon ja selviytymisen kannalta. (Opiskeluopas 2001, 60). Opettajan työssä nähdään keskeisenä itse rakennettu asiantuntijuus sekä sitoutuminen yhdessä työkavereiden kanssa koulun kehittämiseen (Opiskeluopas 2001, 54.) Tietoa on paljon tarjolla ja sitä on osattava käsitellä niin, että se syventyy ja jäsentyy. Turha ja väärä tieto täytyy tunnistaa. Opettajalla on suuri merkitys siinä, kuinka onnistuneesti oppija uuden asian hallitsee.

Tässä lyhyesti kertausta ja ajatuksia kasvatustieteen opinnoistani. Nämä opinnot selkeästi antoivat tukea ja varmuutta jatkaa opiskelua, koska olen nyt tässä opiskelemassa ammatilliseksi opettajaksi. Myös nykyinen työni, jossa olen saanut vastuuta ja vapautta, on rohkaissut minua jatkamaan opiskelua työnohessa.

Opiskeluopas 2001- 2001. Kasvatustieteen pedagogiset perusopinnot. Jyväskylän yliopisto. Avoin yliopisto. Yliopistopaino.